Menu

>  Esittely
»  Jäsenet
»  Kalenteri
»  Galleria
»  Yhteys
»  Vieraskirja

 

 
 
Linkit
 
StudioAB
Esittely

Mix&Voice on kuopiolainen lauluyhtye, joka on jo parin vuoden ajan tarjonnut svengaavia musiikkielämyksiä erilaisille yleisöille. Tuplakvartetti sai alkunsa vuonna 2005, kun muutama yhtyelauluun viehtynyt laulunharrastaja sattui samaan jutturinkiin oikealla hetkellä. Menevää meininkiä, vetäviä sovituksia ja rytmikästä esiintymistä –siinä kaikille yhteinen visio tulevasta. Harjoitukset käynnistyivät nopeasti ja pian myös keikkarintamalla alkoi tapahtua. Tähän mennessä Mix&Voice on esiintynyt omissa konserteissaan, yksityistilaisuuksissa ja jazz-tapahtumissa. Oman äänentoiston hankkiminen on laajentanut esiintymisten repertuaaria myös suuremmille yleisöille.

Mix&Voicen ohjelmisto on monipuolinen kattaus kevyttä musiikkia monelta aikakaudelta. Vaikka ohjelmistosta löytyy niin Milleriä, M.A.Nummista kuin Ultra Bratakin, on kaiken pohjana kuitenkin jazzahtava syke joka parhaimmillaan vie mukanaan niin yleisön kuin yhtyeenkin.